Kirjoittanut Pingping Witt
Miksi etsimme rauhaa itsemme ulkopuolelta?
On luonnollista etsiä hyvinvointia ympäröivästä maailmasta.
Uusi tavoite voi antaa meille suunnan. Toisen ihmisen hyväksyntä voi saada meidät tuntemaan itsemme nähdyksi. Kaunis esine, uusi kokemus tai muutos arjessa voi tuoda aidon kevyen olon.
Tässä ei ole mitään väärää. Ulkoinen maailma on osa elämäämme, ja se voi tuoda meille todellista iloa.
Vaikeus alkaa siitä, kun uskomme, että rauhamme riippuu täysin siitä, mitä ympärillämme tapahtuu.
Kun kaiken pitää olla juuri oikein, jotta voisimme tuntea olomme rauhalliseksi, sisäinen tasapainomme muuttuu hauraaksi. Odotamme seuraavaa saavutusta, vastausta, ostosta tai vahvistusta — ja huomaamattamme elämästä tulee jatkuvaa odottamista.
Ehkä sitten, kun tämä muuttuu, voin vihdoin levätä.
Maailma, joka opettaa meidät katsomaan ulospäin
Itsemme ulkopuolelta katsominen ei ole henkilökohtainen epäonnistuminen.
Elämme yhteiskunnassa, joka on pitkälti suunniteltu ohjaamaan huomiomme pois itsestämme. Mainonta muistuttaa meitä siitä, mitä meiltä puuttuu. Sosiaalinen media näyttää meille jatkuvasti muiden elämää, saavutuksia ja mielipiteitä. Monissa ympäristöissä arvomme mitataan sillä, kuinka paljon teemme, tuotamme, omistamme tai saavutamme.
Opimme jo varhain etsimään vastauksia ympäriltämme.
Opimme tavoittelemaan hyviä arvosanoja, hyväksyntää ja näkyvää menestystä. Opimme ratkaisemaan ongelmia, täyttämään odotuksia ja etenemään eteenpäin. Meille harvoin opetetaan, miten pysähtyä, tunnistaa omat tarpeemme tai kuunnella sitä, mitä sisällämme tapahtuu.
Ei siis ole yllättävää, että etsimme rauhaa samoista paikoista, joihin huomiomme on aina suunnattu.
Tämä ei ole sinun syytäsi.
Et ole epäonnistunut siksi, että ulkopuolinen hyväksyntä on sinulle tärkeää tai koska hiljaisuus tuntuu joskus vieraalta. Olemme yksinkertaisesti harjoitelleet paljon enemmän katsomista ulospäin kuin sisäänpäin kuuntelemista.
Mutta kun alamme tunnistaa, mitä olemme oppineet, voimme alkaa suhtautua siihen toisin.
Voimme huomata, kun huomiomme suunnataan toistuvasti pois itsestämme. Ennen kuin tartumme seuraavaan häiriötekijään, vertailuun tai saavutukseen, voimme pysähtyä ja kysyä:
Mitä minä oikeastaan täältä etsin?
Tarkoituksena ei ole syyttää yhteiskuntaa tai vetäytyä maailmasta. Tarkoitus on ymmärtää, että monet tavoistamme ovat kehittyneet järjestelmissä, jotka kilpailevat jatkuvasti huomiostamme.
Tämän ymmärryksen myötä voimme kohdata itsemme suuremmalla myötätunnolla — ja vähitellen alkaa harjoitella toista suuntaa.
Suuntaa, joka johtaa meidät takaisin itseemme.
Tarve tulla nähdyksi
Usein emme todella etsi menestystä, omaisuutta tai huomiota.
Etsimme niiden takana olevaa tunnetta.
Haluamme tuntea olomme turvalliseksi.
Riittäväksi.
Rakastetuksi.
Hyväksytyksi.
Joskus haemme näitä tunteita muilta, koska emme ole vielä oppineet tarjoamaan niitä itsellemme. Toisen ihmisen hyväksyntä voi tuntua todisteelta arvostamme. Hiljaisuus taas voi tuntua epämukavalta, koska se tuo meidät lähemmäs ajatuksia ja tunteita, jotka jäävät kuulematta, kun elämä on kiireistä.
Tämä ei ole heikkoutta. Se on syvästi inhimillistä.
Ulospäin katsominen on usein tapa suojella itseämme epävarmuudelta. Se voi tukea meitä hetken, mutta se ei aina voi antaa sitä pysyvää vakautta, jota todella kaipaamme.
Sisäänpäin kääntyminen ei tarkoita vetäytymistä
Rauhan etsiminen sisältä ei tarkoita tavoitteistamme, ihmissuhteistamme tai kauniiden asioiden arvostamisesta luopumista.
Se ei tarkoita välinpitämättömäksi tulemista maailmaa kohtaan.
Sisäänpäin kääntyminen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, ettemme enää anna ulkoisten olosuhteiden määrittää koko suhdettamme itseemme.
Voimme nauttia saavutuksista rakentamatta arvoamme niiden varaan.
Voimme ottaa vastaan rakkautta unohtamatta omaa kykyämme tukea itseämme.
Voimme toivoa muutosta pysyen silti läsnä elämässä, joka meillä on tänään.
Tarkoitus ei ole lopettaa katsomasta itsemme ulkopuolelle. Tarkoitus on huomata, mitä etsimme — ja kysyä, olisiko osa siitä jo saatavilla sisältämme.
Pieni paluu nykyhetkeen
Yhteys itseemme syntyy harvoin yhdestä dramaattisesta oivalluksesta.
Useammin se alkaa hyvin pienestä hetkestä.
Laita puhelimesi sivuun.
Hengitä hitaasti.
Huomaa, miltä kehossasi tuntuu.
Kysy itseltäsi:
Mitä tarvitsen juuri nyt?
Etsinkö ratkaisua – vai tarvitsenko yksinkertaisesti hetken kuunnellakseni itseäni?
Vastausta ei tarvitse pakottaa. Joskus merkityksellisintä on jäädä kysymyksen äärelle.
Kynttilän sytyttäminen voi olla osa tätä hetkeä. Ei siksi, että kynttilä ratkaisisi mitään, vaan koska tuttu ele voi merkitä siirtymää kiireestä läsnäoloon.
Liekki ei ole vastaus.
Se voi olla muistutus pysähtyä tarpeeksi kauan kuullaksesi oman äänesi.
Rauhaa ei tarvitse ansaita
Meille opetetaan usein, että lepo tulee työn jälkeen, tyytyväisyys saavutuksen jälkeen ja rauha sen jälkeen, kun kaikki keskeneräinen on ratkaistu.
Mutta elämä on harvoin täysin valmis.
Aina on jotain ratkaistavaa, parannettavaa tai odotettavaa. Jos asetamme rauhan jonnekin tulevaisuuteen, saatamme lykätä sitä yhä uudelleen.
Ehkä rauha ei ala silloin, kun elämästä tulee täydellistä.
Ehkä se alkaa, kun sallimme itsemme olla läsnä sen keskeneräisyydessä.
Emme tarvitse kaikkia vastauksia voidaksemme hengittää.
Meidän ei tarvitse todistaa arvoamme voidaksemme levätä.
Joskus ensimmäinen askel on yksinkertaisesti huomata, että etsimme jälleen itsemme ulkopuolelta jotain, jota voisimme myös alkaa kasvattaa sisältämme.
True Source ei ole määränpää, johon sinun täytyy päästä.
Se on yhteys, johon voit palata.
Uudelleen ja uudelleen.
Takaisin itseesi.
Takaisin omaan True Sourceesi.
